Historia

Mikä Kihveli?

Faktaa, ei fiktiota

Vuosittain järjestettävä, hyvän tuulen päivinäkin tunnettu, Kihveli Soikoon! -festivaali  Hankasalmen rautatieasemalla kerää vuosittain n. 5000 kävijää Keski-Suomeen, ysitien ja junaradan varteen, Jyväskylän ja Kuopion välille. Skiffle-henkinen festivaali järjestetään aina heinäkuun kolmantena viikonloppuna.

Festivaalin taiteellisena johtona toimii aitohankasalmelainen Werner Bros. -yhtye, maailmalla mainetta ja kunniaa niittänyt isäntäbändi, jonka alkuperäisideasta Kihveli sai alkunsa. Ensimmäinen Kihveli Soikoon järjestettiin kesällä 1996.

Konserttien lisäksi tapahtumalla on runsas oheisohjelmisto, joka on tarjonnut mm. skifflesoitinten rakennus- ja soittokursseja, kulinaarisia seikkailuja makujen maailmoihin yhdessä Suomen Keittiömestareiden kanssa sekä omaa ohjelmaa myös lapsille. Lauantain Kihvelitorilla voi kuunnella ilmaisesityksiä, tutustua paikalliseen käsityöperinteeseen tai herkutella musiikin lomassa.

Mikä Skiffle?

“Jokainen tämän päivän pop-muusikko on skiffleartistien jälkeläinen, ymmärsipä hän sen tai ei”
– Joe Brown

Päinvastoin kuin voisi kuvitella, skiffle ei syntynyt 1950-luvulla Englannissa, vaan Amerikassa jo 1920-luvulla. Saarivaltakuntaan sen rantautti skiffleveteraani Derek Masonin mukaan eräs Amerikanlaivalla toiminut merimies. “Englantilaisnuoriso, joilla ei sodan jälkeen ollut rahaa, mutta intoa soittaa sitäkin enemmän, otti sen heti omakseen.” Köyhissä oloissa soittimet rakennettiin itse. Käytettiin pyykkilautoja, narubassoja yms. rytmisoittimia, joilla on yhä vankka asema skifflemusiikissa.

Skiffle sai vaikutteita jazzista, bluesista ja kantrista, ja oli mukana synnyttämässä uutta popmusiikkia. Skiffle onkin ollut brittipopille yhtä tärkeä tekijä kuin blues rockmusiikille. Tunnetuimpia alan yhtyeitä on Beatles, joka aloitti skifflebändinä “The Quarrymen”, ennen siirtymistään maailman valloitukseen muulla musiikin saralla. Perinne elää Englannissa edelleen vahvasti.

Lisää ja perusteellisesti brittiskifflestä: www.chasmcdevitt.co.uk.

Vanhoista suomalaisista skifflemuusikoista tunnetuimpia ovat Eero ja Jussi Raittinen sekä Lasse Liemola, joka “rantautti” skifflen Suomeen 1957 levyttämällä kappaleet “Anna pois mun kitarain” sekä “Diivaillen”, joka on ehkä kuuluisin suomalainen skifflelevytys (vapaa suomennos Putting on the style -kappaleesta).

Lasse Liemola vieraili Kihvelin yllätysvieraana kesällä 1999.

“Jokainen tämän päivän pop-muusikko on skiffleartistien jälkeläinen, ymmärsipä hän sen tai ei”