Kihvelitori

Olisitko sinä kiinnostunut torimyynnistä Suomen hyväntuulisimmalla festivaalilla La 27.7.2019?

Kihvelitori sijoittuu tänä vuonna Hankasalmen rautatieaseman miljööseen. Toritapahtuma alkaa klo 13-14 (tarkentuu lähempänä) ja pois purku tapahtuu klo 18:30 jälkeen, jolloin festivaaliteltassa alkaa iltakonsertti. Kello 16 festivaaliteltassamme esiintyy lasten suosikkibändi Hevisaurus.

Pitkään toiminut Kihvelitori uudistuu ja laajenee vastaamaan tämän päivän markkinatapahtumaa. Tänä vuonna meillä on loistavana kumppanina 4H:n Hankasalmi kutsuu – hanke, joka vastaa lähituottajille tarkoitetusta alueesta, nostaen esiin lähiruuan ja lähituotteiden tärkeyttä ja tunnettavuutta. Kihveli Soikoon! vastaa muiden toripaikkojen myynnistä.Tänä vuonna paikkamaksu tulee maksaa ennakkoon. Eräpäivä 30.6.2019.

Markkinoimme tapahtumaa lehtimainoksin sekä KihveliSoikoon facebook – ja Instgram tileillä sekä kotisivuillamme. Samoin 4H markkinoi tapahtumaa omissa some-kanavissaan.

Pienet aikataulumuutokset ovat vielä mahdollisia, sillä odotamme Keitele Museolta Lättähattujunan aikataulua kyseiseltä päivältä. Lättähattujuna tuo asiakkaita Jyväskylästä noin klo 13-14 toritunnelmaan ja nauttimaan lastenkonsertista. Sekä uudet asiakkaan noin klo 16.30 nauttimaan toritunnelmasta ja iltakonsertista.

Mikäli sinulla on jotain kysyttävää, niin kysy rohkeasti!

Iloisin terkuin Maija Nousiainen

Kihveli Soikoon ry Sihteeri, 0405059200

Lisätietoa lähituotetorista

Tiia Koponen

4H Hankasalmi-kutsuu Hanke

0504407469